Nyky-yhteiskunnassamme on varsin näkyvä ongelma: elämämme tuntuu välillä olevan yhtä suorittamista. Toisinaan monista tuntuu, että elämä on pelkkää tukka putkella juoksemista paikasta toiseen, ikään kuin 
olisimmejatkuvasti käynnissä olevalla juoksumatolla, jota ei voi pysäyttää ja jonka meno vain kovenee koko ajan.
Pahimmassa tapauksessa tuntuu kuin koko elämämme olisi nykyään käsikirjoitettu puolestamme. Yhteiskunta toivoo meidän olevan robotteja, jotka käyttävät ensin elämänsä alkuvuodet hyppiessään keskeytyksettä koulutustasoja ylös päin kunnes olemme saavuttaneet korkeimman mahdollisen koulutason, minkä jälkeen meidän oletetaan hyppäävään suoraan työhön ja alkavan kapuamaan ylös uratasoja kunnes saavutamme esimiesaseman. Mutta missä vaiheessa meidän olisi tarkoitus elää?
Moderni yhteiskunta unohtaa usein inhimillisyyden
Vaikka yhteiskunta tuntuukin välillä rakentavan meistä tarkoituksella robotteja, emme kuitenkaan tällaisen seurauksena muutu roboteiksi, vaan nahoissamme elää yhä edelleen ihminen. Ihminen, jolla on tarpeita. Ihminen, jolla on haaveita. Moni meistä esimerkiksi toivoisi, että meillä olisi enemmän aikaa tehdä taidetta, mutta kiireinen elämäntyyli ei yksinkertaisesti salli tätä eikä sille ole tilaa. Tämä selittää hyvin, miksi taide on nykyään niin aliarvostettu kulttuurin muoto.
Yksi hyvä esimerkki joidenkin nuorten taideinnostuksen tappamisesta ovat lukion äidinkielen tunnit. Siinä missä moni on rakastanut lapsena lukemista ja kirjoittamista, kertoo huolestuttavan moni nuori luku- ja 
kirjoitusinnon lopahtaneen lukiossa. Tämä on se elämän käännekohta, jossa hypätään mukaan aikuisiän hullunmyllyyn ja robottikoulutukseen.
Sen sijaan, että äidinkielen tunnit keskittyisivät ruokkimaan nuorten orastavaa kiinnostusta taidetta ja kirjoittamista kohtaan, torpataan tämä innostus pahimmillaan lopullisesti pakkosyöttämällä nuorille tylsiä ainetekstejä liukuhihnalta ja pakottamalla nämä luomaan niihin identtisiä vastauksia tietyn kaavan pohjalta. Tässä pisteitä ei anneta luovuudesta vaan siitä, kuinka hyvin teksti on luotu kielioppisääntöjen ja annetun kaavan mukaiseksi.
Monet nuoret ovat kurkkuaan myöten täynnä näitä toinen toisensa perään heille syötettäviä tekstejä, ja tilanteesta seuraa pahimmillan uupuminen, ja kyynistyminen. Ei siis ole ihme, että monen aikaisemmin kiilto silmissä kirjoittaneen ja lukeneen nuoren innostus sammuu, joskus jopa ainiaaksi. Itsensä toteuttaminen ja positiivisen palautteen saaminen on tärkeää myös luovuuden kehittämisen kannalta.