Nykyisin on toisinaan helppoa unohtaa, kuinka erilaista elämä on ollut vain joitakin kymmeniä tai satoja vuosia sitten. Ihmiset eivät tuolloin ole eronneet nykyihmisestä oikeastaan mitenkään, mutta heillä on ollut elämässään käytössä huomattavasti vähemmän apuvälineitä ja tämä onkin tehnyt heidän elämästään huomattavasti raskaampaa ja yksinkertaisempaa. Tuon ajan ihmiset eivät olisi voineet kuvitellakaan sen kaltaisia hienouksia, jotka ovat nykyihmisille lähestulkoon elinehto.
Maalauksista videoihin
Esimerkiksi 1800-luvulla kirjallisuus kukoisti, sillä ihmiset ymmärsivät jo tuolloin luonnon kauneuden, mutta heillä ei ollut mitään muuta keinoa vangita sitä kuin kirjoittaa siitä tekstejä, ylistäviä runoja tai maalata siitä upeita ja vaativia kuvia. Tuon ajan ihminen ei olisi villeimmissä unelmissakaan voinut aavistaa, että vain noin sadan vuoden päästä ihmisten ja kauniiden näkymien talletus onnistuisi sellaisenaan vain hetkessä ja alle parin sadan vuoden kuluttua lähes jokaisella ihmisellä olisi taskussaan pieni laite, jonka avulla hän voi ottaa kuvia, jopa videoita kaikesta minkä näkee.
Vaikka kaikkein varhaisimmat kamerat otettiinkin käyttöön jo 1800-luvulla, oli valokuvaaminen tuolloin tosiasiassa huomattavan erilaista verrattuna nykyaikaan. Tuolloin valokuvien ottaminen oli paitsi hyvin monimutkainen, myös varsin aikaa vievä ja työläs prosessi, eikä kuvan laatu ollut lähelläkään sitä, mihin olemme nykyään tottuneet – puhumattakaan siitä, että tuohon aikaan kuvat olivat värittömiä ja ainut keino saada niihin väriä oli maalata niiden päälle väreillä.
Nykyisin jo kännykkäkameroiden kamerat tuottavat moninkertaisesti parempaa jälkeä kuin tuon ajan kamerat ja saamme kuvamme automaattisesti värillisenä. Lisäksi voimme ottaa kauniista maisemista ja ikimuistoisista tilaisuuksista myös videoita, jotta voimme aina halutessamme elää ne uudelleen. Nykyisin kuvan ottaminen vie vain sekunnin murto-osan, eikä meidän tarvitse odotella turhaan. Jos puhutaan modernista järjestelmäkamerasta, tuottaa se jo oikeaan elämään verrattavissa olevaa laatua. Voimme siis ikuistaa ihmisiä, eläimiä, luontoa, maisemia ja tilanteita ikuisiksi ajoiksi sellaisenaan. Tietyllä tavalla kamerat ovat ikään kuin taikasauvoja, joiden avulla on mahdollisuus jäädyttää tärkeä hetki ikuisiksi ajoiksi. Kameroissa on taikaa, ja tämän tietävät erityisesti kaikki he, jotka ovat hurahtaneet valokuvaamiseen.